Ennakoi!
Kannattaa päättää jo ennen lämmitysremontin aloitusta, mitä tukea aikoo hakea. Yleensä samaan remonttiin ei voi hyödyntää useita tukia.
Kannattaa päättää jo ennen lämmitysremontin aloitusta, mitä tukea aikoo hakea. Yleensä samaan remonttiin ei voi hyödyntää useita tukia.
Suomessa tuetaan nyt jopa avokätisesti ekologisiin lämmitysmuotoihin siirtymistä. Avustuksia on erilaisia ja osa niistä soveltuu myös taloyhtiöille. Esittelemme lyhyesti kolme keskeisintä lämmitysremontin tekijälle tarkoitettua tukea.
Kotitalousvähennys on yksityishenkilöille myönnettävä verovähennys. Vähennyksen voi saada kotona tai vapaa-ajan asunnolla teetetyistä töistä, kuten lämmitysjärjestelmän uusimiseen liittyvistä työkustannuksista. Vuonna 2021 teetetystä työstä maksimimäärä henkeä kohden on 2250 euroa. Pariskunta voi hyödyntää molempien puolisoiden kotitalousvähennykset eli tällöin verovähennystä voi saada yhteensä 4500 euroa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaisesti kotitalousvähennyksen määrää ollaan nostamassa vuodeksi 2022. Takautuvasti ilmoitetun kotitalousvähennyksen saa veronpalautuksena remonttia seuraavana vuonna.
Pirkanmaan ELY-keskus myöntää koko maan alueelle tukea öljylämmityksestä luopumiseen omakotitaloissa tai paritaloissa. Tukea saa, kun siirrytään öljylämmityksestä ei-fossiilisia polttoaineita käyttäviin järjestelmiin. Tuen määrä on 4000 euroa, kun siirrytään maalämpöön, ilma-vesilämpöön tai kaukolämpöön. Muista hyväksyttävistä lämmitysmuodoista tukea saa 2500 euroa. Tuen voi hakea takautuvasti, mutta päätös suositellaan haettavaksi etukäteen. Tukea saa niin kauan kuin budjetoitua rahaa riittää tai vuoden 2022 loppuun.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää asuinrakennuksen omistajalle tai taloyhtiölle tukea ekologisemman lämmitysmuodon käyttöönottoon. Tukea voi saada maksimissaan 4000 tai 6000 euroa asuntoa kohden. Myöntämisperusteena on rakennuksen energiatehokkuuden parantaminen riittävälle tasolle eli käytännössä E-luvun riittävä aleneminen. Avustushakemus täytyy toimittaa ARA:lle ennen työn aloittamista ja tuki maksetaan takautuvasti toteutuneiden kustannusten mukaan. Tukea on tarjolla niin kauan kuin budjetoitua rahaa riittää tai vuoden 2022 loppuun.
Lisätietoja ja hyödyllisiä linkkejä löydät kotisivuiltamme osoitteesta bosch-climate.fi > Miksi lämpöpumppu